Japanin rahtitilanteen päivitys
21.03.2011Alla lyhyt katsaus Japanin tämän hetkiseen rahtitilanteeseen.
LENTORAHTI
Naritan kenttä on pahasti ruuhkaantunut, ja nyt ruuhka on myös levinnyt sekä Hanadan kentälle (Tokion lähellä) että Osakan kentälle. Lisäksi
polttoaine- ja henkilökuntapula hidastuttavat yhä jatkokuljetuksia niille alueille, joille kuljetukset ovat ylipäätään mahdollisia.
Naritan hankaloituneen rahdinkäsittelyn takia Lufthansa on uudelleenreitittänyt kaikki Naritan rahtikone- ja matkustajalennot saapumaan Osakaan. Uudelleenreititys on voimassa ainakin 28.3. asti.
Lisäksi kaikki Japanista saapuva tavara tarkistetaan radioaktiivisuuden varalta.
Finnair on rajoittanut rahtikapasiteettiaan koko Japaniin. Finnair vastaanottaa tällä hetkellä max 100kg/awb bookkauksia ja rajoitteet ovat voimassa toistaiseksi.
Muut yhtiöt eivät ole ilmoittaneet rajoituksista tai reititysmuutoksista.
MERIRAHTI
Tokion ja Yokohaman satamissa on yhä ruuhkaa ja työntekoa vaikeuttaa polttoaine-, sähkö- ja henkilöstöpula, sekä osittain hajonnut kalusto. Varustamot ovat yhä enemmän reitittäneet aluksia muihin satamiin ja nekin alkavat ruuhkaantua.
Japanissa vietetään kansallista juhlapäivää maanantaina 21.3. (Vernal Equinox
Day/kevätpäiväntasaus), ja saamme näillä näkymin seuraavat paikalliset tiedot Japanista tiistaina.
Asiakaspalvelu
EET 08:00 - 17:00
Puh 09 825 561
Fax. 09 825 56 500 waco@waco.fi




